Uurtajan rakennuttivat Uuran suojeluskuntalaiset ja lotat v. 1928-29 toimitilakseen. Alkuvuosina talossa pidettiin ahkerasti iltamia. Rahavaikeuksien jälkeen Uurtajan omistus siirtyi Paltamon suojeluskunnalle v. 1939 ja suojeluskunnan lakkauttamisen jälkeen Paltamon kunnalle v. 1944. 1950- ja 1960-luvuilla osa talosta oli joitakin vuosia Osuuskauppa Maakunnan myymälänä samalla kun se oli yhdistysten toimipaikka. Talon peruskorjaus valmistui v. 1984. Katto ja portaat uusittiin vuonna 2015. Nykyisin talo on Uuran kyläyhdistyksen käytössä ja se on kyläläisten kokoontumispaikka, jossa on järjestetty kesäisin perinnepäiviä ja perhejuhlia. Rakennus on luokiteltu paikallisesti merkittäväksi rakennusperintökohteeksi.

Autioniemessä, Uurajärven pohjoisrannalla, on sijainnut kivikautisia asuinpaikkoja jo arviolta 3500 vuotta sitten. Nykyinen talo oli Harjun torppia 1900-luvun alkuun asti. Vuonna 1938 isäntä Jaakko Leinonen löysi kotipelloltaan vuolukivisen eläimenpääesineen, joka on nimetty karhunpääaseeksi. Se kuuluu Kainuun arvokkaimpiin muinaislöytöihin ja on tyylikkäimpiä Suomesta löydettyjä veistoksia. Alkuperäinen esine on ollut Kansallismuseossa Helsingissä vuodesta 1954 asti ja siitä on kopio Kainuun museossa Kajaanissa. Kalle-Jaakko ja Jaakko Leinonen pitivät Autioniemessä kauppaa 1930-luvulla noin 10 vuoden ajan.

Uuran kansakoulu aloitti Paltamon viidentenä kouluna 1.9.1910 yksiopettajaisena yläkouluna Alilan kamarissa. Oma, hirsinen koulurakennus valmistui v. 1913. Alakoulu saatiin v. 1926 ja enimmillään koulussa oli 79 oppilasta v. 1948-49. Sen jälkeen oppilasmäärä laski, kun Iijärvi lohkaistiin omaksi koulupiirikseen. Koulu sähköistettiin v. 1949 ja vesijohdot saatiin v. 1954. Uuran koulu lakkautettiin v. 1966. Koulun pitkäaikaisin opettaja oli Matti Kemppainen (vuosina 1923-1965). Lakkauttamisen jälkeen koululla toimi minkkitarha. Nykyisin talo on yksityisomistuksessa ja sen pihapiirissä on useiden puulajien kokoelma.

Jupulin kenttä on entisen koulun vieressä oleva urheilukenttä, joka rakennettiin 1920-luvun alkupuolella puoliksi Alatalon ja puoliksi kunnan omistamalle maalle. Kentän rakensi ja piti yllä Voimistelu- ja urheiluseura Uuran Jehu, ja se oli myös koulun käytössä. Kylän nuoret urheilivat kentällä vielä 1970-luvulla.

Alilan maat on lohkottu joen toisella puolen olevan Alatalon maista 1900-luvun alussa. Ensimmäinen isäntä oli Juho Jafet Tervonen, joka oli kiertokoulun opettaja, kelloseppä ja maatalousteknikko. Hän piti Alilassa kylän ensimmäistä koulua vuosina 1910-1913. Alila oli kylän merkkitaloja, jossa kävi arvovieraita, mm. Ilmari Kianto. Sodan aikana talossa majoittui saksalaisia sotilaita. Alilan komean salin erikoisuuksia oli metallilevyiltä musiikkia soittava polyfoni. Alilan päärakennus paloi 1990-luvulla. Alilan pelloilta on löytynyt kivikautisia esineitä, mm. pronssipäinen puukko.

Räsälä oli 1770-luvulla perustettu tila, joka kasvoi suurtilaksi ja jossa oli vuosikymmenien mittaan useita isäntäperheitä. 1800- ja 1900-lukujen vaihteessa tilan koko oli 500 hehtaaria. Tilalla oli useita torppia. Aluksi päärakennuksessa oli vain iso savupirtti, kunnes sen ympärille rakennettiin viisi kamaria. Tilan omistajaksi tuli 1900-luvun alussa Kajaanin puutavaraosakeyhtiö, joka suunnitteli Leppikoskelle paperitehdasta. Tehdas rakennettiin Kajaaniin, mutta Räsälästä tuli yhtiön maatila, jossa oli paljon työntekijöitä ja uusimmat koneet. Yhtiö laajensi asuinrakennusta ja tila toimi myös yhtiön johtajien lomapaikkana. Suurtilasta lohkottiin useita muita tiloja ennen sotia ja sotien jälkeen vielä kuusi tilaa siirtolaisille. Sodan jälkeen Räsälässä toimi pari vuotta ns. savottakauppa, jossa myytiin työvälineitä ja hevostarvikkeita sekä Amerikan läskiä ja näkkileipää. Räsälän tilalla kasvatettiin 1900-luvun alussa nuorta karjaa Kajaanin puutavaraosakeyhtiön omistama Ensilän tilaa varten. Kiehimäenjoen länsipuolella sijainneelle tilalle ei ollut tietä, joten joen yli tehtiin kapulalossi, jotta päästiin Uurantielle. Alilantie (nykyisen Uvantien alkupää) valmistui 1930-luvun alussa. Lossilla kuljetettiin vasikoita, hiehoja ja hevosia joen taakse kesäksi. Lossi kantoi jopa kevyen kuorma-auton. Lossia käytettiin sekä sauvoilla että 4 metrin mittaisilla airoilla.

Pajulammin suurtila Sivola on perustettu 1740-luvulla Möttölä-nimisenä, ja siinä on ollut useita isäntiä. 1900-luvun alussa tilan koko oli lähes 1000 hehtaaria. Talossa asui useita perheitä vuokralaisina tai ns. kanssa-asujina. Möttölä-tila jaettiin Lamminniemeksi ja Sivolaksi. Sivolan nykyinen päärakennus on 24 metriä pitkä ja 8 metriä levelä. Pirtin sisämitat ovat 8x8 metriä ja korkeus keskeltä 3,6 metriä. Paksuimpien hirsien läpimitta on 50 cm. Sotien jälkeen pirtissä majoitettiin savottalaisia.

Pussila perustettiin uudistilaksi 1770-luvulla. Päärakennus paloi 1900-luvun alussa, kun talonväki oli heinäpellolla mummoa ja piikaa lukuun ottamatta. Tila jaettiin vuonna 1969 Pussilaksi ja Jokelaksi.

Rusala on perustettu 1770-luvun alussa aluksi Iivaara-nimisenä. Rusalaksi nimi muuttui 1870-luvulla. Uusi asuinrakennus rakennettiin vuonna 1914. Rusalassa pidettiin kansakoulua 1930- ja 1940-luvuilla ennen Iijärven koulun valmistumista. Isossa pirtissä olivat luokat 4.-7. ja kamarissa luokat 1.-3.

Iivaaralla sijaitseva Kallion tila on lohkottu Pyykkölästä. Talossa oli Aarne ja Martta Keräsen pitämä kauppa 1940-luvun lopulta 1950-luvun lopulle. Tavarasäännöstelyn vuoksi käytössä olivat ostokupongit, mikä teetti lisätyötä kauppiaalle. Lisäksi Aarne Keränen ajoi Blomqvistin linja-autoa, niin sanottua sekulia, jossa oli sekä matkustajaosasto että tavaraosasto. Talvisin auton edessä oli lumiaura

Iijärven koulurakennus valmistui 1950-luvun alussa. Koulu toimi siinä 10 vuotta ennen lakkauttamista. Sen jälkeen koululla pidettiin useana vuonna viestintäleirejä. Nykyisin rakennus on yksityisomistuksessa.

Niemelä on perustettu Karjala-nimisenä ennen 1730-lukua. Nimi muuttui Niemeläksi 1860- ja 1870-lukujen vaihteessa. Tilalla on ollut useita omistajia, mm. kauppahuone J.W. Snellman ja Ab Uleå Oy. Tilasta on lohkaistu useita tiloja. Kerttu ja Urho Rautiainen pitivät talossa 1950-luvulla noin 10 vuoden ajan kauppaa, jossa myytiin kirkonkyläläisen Antti Hyttisen kaupan tavaraa.

Jaakkolan tila on perustettu 1700-luvun puolivälissä Heikkilä-nimisenä. Nimi muuttui Jokelaksi 1850-luvulla. Tila jaettiin vuonna 1879 Jaakkolaksi ja Tervoksi. Tiloilla oli yhteinen päärakennus. Jaakkolassa oli Uuran ensimmäinen puhelinkeskus ja se toimi vuosina 1949 – 1972.

Koskela oli Harjun torppia. Talossa oli Uuran viimeinen puhelinkeskus ennen puhelinliikenteen automatisointia.

Kilpelä oli Niemelän torppia ja kuului välillä Oulujokiyhtiölle. Talossa oli 1920 – 1940 -luvuilla uittoyhtiön tukikohta, ”hamina, sekä veneiden säilytyspaikka ja puhelin.

Anttilan tila on lohkaistu Jokelasta (Jaakkola) 1900-luvun alussa. Ennen sotia ja niiden jälkeenkin pihalla oli kylän nuorison käyttämä urheilukenttä, jossa olivat pituus- ja korkeushyppy- sekä kuulantyöntöpaikat. Talossa oli suojeluskunnan puhelin, johon sota-aikana tuli tieto ilmahälytyksistä. Ilmahälytys välitettiin edelleen kumauttamalla pajavasaralla puuhun ripustettua ratakiskon pätkää. Alkuperäinen kisko riippuu telineessä naapurina olevan kylätalo Uurtajan pihalla osana ns. kylämonumenttia.

Tihilänrannassa on merkkejä kivikautisista asuinpaikoista.

Putkonsaaren etelärannan hietikolta on löytynyt merkkejä yhdeksästä kivikautisesta asuinpaikasta. Sittemmin saari on ollut seudun kylän asukkaiden, etenkin mäkitupalaisten yhteinen laidunalue. Isossajaossa vuonna 1867 Putkonsaari jaettiin Pussilan ja Palolan talojen kesken. Myöhemmin saaren eteläosa on liitetty Aittoniemeen. 1900-luvun alkupuolelle asti saaressa on ollut torppa, johon kuului noin hehtaarin peltoala ja yhden lehmän navetta. Putkosaaressa on ollut myös tervahauta.

1930-luvulla lossin virkaa toimitti uittopuomeista koottu ponttoonilautta, jota joen ylittäjät käyttivät itse. Ensimmäinen varsinainen kapuloilla vedettävä puulossi rakennettiin ennen sotia. Toinen puulossi valmistui vuoden 1952 tienoilla, ja sitä liikutti kapuloiden lisäksi kupeeseen liitetty keskimoottorivene. Moottorilla käyvä rautalossi otettiin käyttöön vuonna 1969. Lossinkuljettaja kutsuttiin hälytyspuhelimella. Lossiliikenne lopetettiin kyläläisten vastustuksesta ja valituksista huolimatta vuonna 1985.

Lahtelan, Niemelän ja Luttulan myllyt sijaitsivat Kangasjärvestä Luttulanlahteen laskevan pienen joen varressa.

Tila on perustettu 1730-luvulla Pyykkölä-nimisenä. Luttulaksi tila muuttui 1860-luvulla. Talossa asui 1900-luvun alkuun saakka isäntäväen lisäksi useita perheitä. Tilasta lohkaistiin Lahtelan tila 1920-luvun lopulla.

Iikoski oli Iijärvestä lähtevä noin 300 metriä pitkä koski, joka tunnettiin ennen ruoppausta hyvästä harjuskannastaan. Keskellä koskea oli saari, jota kalamiehet pitivät tauko- ja nuotiopaikkanaan. Koski ruopattiin vuosina 1962-1963, jotta irtouitosta voitiin siirtyä nippu-uittoon.

Uurankoski oli 800 metriä pitkä kaksiosainen koski, jonka osien välillä oli suvanto. Se päättyi Koskelan talon kohdalle vähän ennen Uurajärveä. Ennen ruoppausta koski oli niin matala, että suuret pohjakivet näkyivät. Koski ruopattiin vuosina 1962-1963, jotta irtouitosta voitiin siirtyä nippu-uittoon.Kosken rannoilta pyydystettiin 1700- luvulta 1950-luvulle jokihelmisimpukoita eli raakkuja.

Leppikoski oli noin 1,5 kilometriä pitkä loivan u:n muotoinen koski, jossa oli keskellä noin 100 metrin suvanto ja sen alapäässä saari. Koskessa oli useita muitakin saaria. Koski oli hyvin vaikea laskettava etenkin isoille tervaveneille. Apuna oli valtion palkkaama laskumies. Rannoilla oli kivistä ja pitkistä puomeista rakennetut möljät kulkemista ja veneen vetämistä varten. Leppikoski ruopattiin ja siihen rakennettiin voimalaitos vuonna 1961. Kosken voimakkaasti virtaavassa kohdassa, Kiveskorvassa oli vaarallinen kivi, joka oli saanut nimensä puolankalaisen tervaveneenlaskijan Kanniaisen mukaan. Mies ei ollut malttanut odottaa vuoroaan ja laskumiestä vaan oli laskenut kosken itse. Hän törmäsi kiveen, vene kaatui ja tervalasti hajosi. Kukaan ei kuitenkaan hukkunut.

Leppikosken alla joen länsirannalla oli Koivikko-niminen talo, jonka paikka jäi voimalaitoksen takia veden alle. Koivikon isäntä Jaakko Juntunen oli kansanparantaja, puuseppä ja kukkien ystävä. Hän oli muun muassa parantanut pääruusun tytöltä, jonka lääkärit olivat lähettäneet sairaalasta kotiin kuolemaan. Talo ja pihapiiri olivat erikoisen kauniit lasiverantoineen ja istutuksineen. Talossa asui Juntusen jälkeen useita perheitä kunnes se piharakennuksineen paloi kesällä 1952.

Joen itärannalla oli Nokkala-niminen talo, joka oli Alatalon torppa. Myöhemmin maat myytiin Kajaanin puutavaraosakeyhtiölle. Päärakennus siirrettiin Kajaaniin partiolaisille ja tilalle rakennettiin Kajaani-yhtiön vierasmaja. Vierasmajassa on vieraillut arvohenkilöitä, muiden muassa Urho Kekkonen ja venäläisiä ministereitä.

Niskala oli 1900-luvun alkupuolelle saakka Niemelän torppa. Tilan rannalta on löytynyt kivikautisia asuinpaikkoja. Uiton tukikohta siirtyi sotien jälkeen Kilpelästä Niskalaan.

Toltti oli alun perin Pudas-niminen Räsälän torppa. 1800-luvun lopulla talossa asui Ruotsin kuningaskunnan etuja valvonut Stolt-niminen sotilas, ja talon nimi muuttui kansan suussa Toltiksi. Talossa oli kaksi asuinrakennusta, joista toinen paloi 1900-luvun alkupuolella.

Oikarilan perusti vuonna 1910 Heikki Oikarinen, joka valtion palkkaamana auttoi tervaveneitä ja muitakin Leppikosken laskussa. Hänen poikansa Juho ”Lasku-Jussi” Oikarinen jatkoi samaa virkaa. Juhon poika Felix (Veelis) tunnettiin sahurina, joka kulki sahaamassa lautoja sodan jälkeen sirkkelillä, jota pyöritettiin auton moottorilla, jossa oli häkäpönttö. Felixin poika Arvo on jatkanut vaimonsa Annan kanssa sahaustoimintaa viime vuosiin saakka. Hän on myös kerännyt yhden Suomen suurimmista vanhojen traktorien ja maakoneiden kokoelmista. Joukossa on monia harvinaisuuksia. Arvo Oikarinen esittelee kokoelmaansa sopimuksesta.

Kumpusessa toimii nykyisin hevostila Hóll Talli, joka on erikoistunut islanninhevosiin.

Saunasalmentieltä on pääsy Luttulanlahden rannan veneenlaskupaikkaan.

Uurtajan naapurissa olevan kauppatontin osti kauppias Heikki Jestola Anttilan tilalta vuonna 1939. Jestolat pitivät paikalla kauppaa noin 10 vuotta ja myivät sen sitten Kainuun Osuusliikkeelle 1950-luvun alussa. ”Osulassa” oli ruoka- ja sekatavaran lisäksi maatalous- ja rakennustarvikkeitakin sekä kylän ensimmäinen veikkausasiamiespiste. Osulassa oli kahdeksan myymälänhoitajaa. 1960-luvun alussa Kainuun Osuusliike luopui kaupasta ja vuokrasi tilat Saini ja Matti Pyykkösen yksityiskaupalle, joka toimi vajaat kymmenen vuotta. Sen jälkeen kiinteistö myytiin. Nykyisin rakennus on peruskorjattuna yksityisasuntona.

Toivolan tila on jaettu Pajulammen tilasta erotetusta Palon tilasta vuonna 1920. Suurperheen (11 lasta) isäntä Jaakko Heikkinen hoiti tilansa lisäksi kihlakunnanoikeuden hänelle asettamia holhoustoimia. Aiemmin hän oli toiminut mm. kirkkoneuvostossa. Tilalla suosittiin edistyksellisiä viljelymenetelmiä ja lapsia koulutettiin pitkälle. Sukupolvesta toiseen suvussa on arvostettu koulutusta, yhteiskunnallista osallistumista ja järjestötoimintaa. Nykyinen isäntä Seppo Heikkinen on kunnanvaltuutettu. Jaakko Heikkisen pojat Frans, Jaakko ja Esko olivat hiihtomestareita, jotka vaikuttivat koko Kainuun hiihdon nousuun valtakunnan tasolle 1920-luvun alkupuolelta lähtien. Frans Heikkinen edusti Suomea vuoden 1936 Garmisch-Patrenkirchenin olympiakisoissa ja oli seitsemäs 50 kilometrillä.

Tanssilavan rakentamisen pani alulle opettajana ollut Reino Junkkari. Lavalla on ollut mm. Anja ja Santeri Homasen häät.

Vanhan talon pirtti on rakennettu 1800-luvun lopulla, kamariosa on vanhempi. Pihapiirissä on mansardikattoinen kivinavetta.

Kotiniemessä asui Viljo Heikkinen, jolla oli traktorilla pyöritettävä saha ja pyörökuormaaja. Hän myös möi hiekkaa. Hän rakensi salvoslaitteet ja rakensi Paltamoon monia rivitaloja.

Jaakko Okkonen teki yrityksessään kaivonrenkaita, rumpurenkaita, betonitiiliä ja –harkkoja. Tiilistä tehtiin mm. navetoita.

Ammattimaista kalankasvatusta n. vuodesta 1965 vuoteen 2007. Poika Leo Heikkinen jatkoi.

Raimo, Eero ja Aaro Pyykkösen kotitalo. Isä kuoli savotassa. Veljekset aloittivat ensimmäisinä puunkuorinnan ja Eero jatkoi metsätyötä – Metsäkoneyhtiö Pyykkönen. Raimo osti Vesalasta kaivinkoneen – Maanrakennus Pyykkönen.

Sakari Räisänen piti kauppaa 40-50-luvuilla.

Sakari `Moisanen piti kauppaa sota-aikana ja poika Unto Moisanen ajoi postiautoa. Tien toisella puolella hänellä oli kalahautomo ja samalla puolella kuin talo kalojen kasvatusaltaat. Heillä oli ”Suomen paras lehmä” ja ”Suomen parhaat autot”. Hänellä oli kuorma-auto Keräsen Kallen kanssa ja he tekivät töitä mm. Utasen voimalalla.

Korpimäen riistapoikien metsästysmaja, joka rakennettiin 90-luvulla.

Koulu toimi sota-aikana sairaalana. Siellä oli Lotta-Svärd-toimintaaa. Saksalaiset pitivät viinavarastona saunaa.

Viljo Aate Keränen ja Kalle Keränen. Amerikasta palattua rakensi talon ja antoi nimen Hilli. Autoilija Eero Keräsen kotitalo. Saksalaisilla saunassa viinavarasto. Hilli on vanha torppa 1900-luvun alusta, joka on vuorattu 1930-luvulla. Talossa on toiminut kauppa 1940-luvulla. Rahtimiehet ovat pitäneet taloa yöpymispaikkana välillä Puolanka- Kajaani. Hirsinen talli-aittarakennus on siirretty tilalle 1915.

Juhannuksenvietto- ja kokkopaikka.

Pontikankeittopaikka.

Korpimäen Kirin urheilupaikka, jossa pelattiin pesäpalloa, nelimaalia ja lentopalloa.

Mäenlaskupaikka, joka oli suksien surma.

Pekka ja Tauno Väyrysen kala-altaat.

Antti Härkönen ja Erkki Kinnunen kasvattivat lammessa lohia.